Kokkolan kaupunginhallitus saa 30.9. käsiteltäväkseen Venetsialaisten iltatapahtuman järjestämistä koskevan yhteistyösopimuksen. Vuosina 2022–2024 kaupunkifestivaalien iltatapahtuman perjantaina ja lauantaina on yhteistyösopimuksen mukaisesti järjestänyt Osuuskauppa KPO. Iltatapahtumien paikkana on Tapahtumapuisto.
Osuuskauppa KPO on esittänyt kaupungille yhteistyösopimusta tapahtuman järjestämisestä vuosille 2025–2027, sekä mahdollista optiota vuosille 2028–29. Kaupunginhallitus käsittelee esitystä maanantain 30.9. kokouksessaan.
Perinteikkäästä Venetsialaisviikonvaihteesta on kasvanut kesäkauden päättävä kaupunkifestivaali, joka on profiloitunut erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten tapahtumaksi. Tapahtuma on saanut huomiota ympäri Suomea, ja erityisesti vuoden 2024 festivaali keräsi tapahtumavieraita eri puolilta maata. Houkutteleva kaupunkifestivaali tukee kaupungin markkinointia ja edistää Kokkolan vetovoimaa.
Markkinointiyhteistyösopimus koskee Tapahtumapuiston kaupunkifestivaalia, ja sen kustannus kaupungille on esityksen mukaan vuosittain 49 000 euroa. Kaupungin maksuosuus on aiempaa pienempi.
Sopimus mahdollistaa osaltaan tapahtuman järjestämisen myös alle 18-vuotiaille nuorille. Tapahtumaan myydään lippuja sekä nuorille että aikuisille. Vain osa Tapahtumapuiston alueesta on K18-aluetta anniskelupisteineen, muut ruoka- ja kahvipisteet palvelevat kaikenikäisiä.
KPO on sitoutunut tapahtuman vastuulliseen järjestämiseen ja kehittämiseen sekä venetsialaisperinteen vaalimiseen. Vuoden 2024 tapahtuman järjestelyissä KPO teki yhteistyötä muun muassa kaupungin nuorisopalvelujen, hyvinvointialueen ja poliisin kanssa. Aiemmista tapahtumista saatu palaute on toiminut pohjana Venetsialaisten kehittämiselle edelleen.
Perinteisen Venetsialaislauantain päivätapahtuman järjestelyistä Kauppatorilla vastaa edelleen kaupungin kulttuuripalvelut.
Komponentti: Yhteystiedot
-
Best-Hall Areena
Kaarlelankatu 57, 67100, Kokkola
Puhelin
Aukioloajat
lokakuusta maaliskuuhun päivittäin klo 7-22
Poikkeukselliset aukioloajat
suljettuna 24.-25.12.
-
Kirsi Harju
Palvelupäällikkö
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Sari Elo
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Kaarlo Nissilä
Laitosmies
Puhelin
Sähköposti
Palvelualue
Kaupunkitoimitilat
-
Tiina Liedes
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Terhi Aho
Eläinlääkäri
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Eläinlääkintä Vetelin toimipiste
Palvelualue
Eläinlääkintähuolto
-
Jutta Nissinen
Verkostoasiantuntija
Sähköposti
Toimipaikka
Kokkolan Vesi
Palvelualue
Kokkolan Vesi
-
Petra Komulainen
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Matilda Ilo
Nuoriso-ohjaaja
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Isojärven nuorisotalo
Palvelualue
Nuorisopalvelut
-
Jukka Kuutti
Rakennusmestari
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Kaupungin varikko
Palvelualue
Infrarakentaminen
-
Hilkka Järvi
Kirjastovirkailija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Kälviän kirjasto
Palvelualue
Kirjastopalvelut
-
Chydeniuksen koulu keittiö
Antti Chydeniuksen katu 20, 67100, Kokkola
Puhelin
Sähköposti
-
Kirsi Harju
Palvelupäällikkö
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Sari Elo
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Kaarlo Nissilä
Laitosmies
Puhelin
Sähköposti
Palvelualue
Kaupunkitoimitilat
-
Tiina Liedes
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Terhi Aho
Eläinlääkäri
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Eläinlääkintä Vetelin toimipiste
Palvelualue
Eläinlääkintähuolto
-
Jutta Nissinen
Verkostoasiantuntija
Sähköposti
Toimipaikka
Kokkolan Vesi
Palvelualue
Kokkolan Vesi
-
Petra Komulainen
Asiantuntija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Työllisyyspalvelut
Palvelualue
Työllisyyspalvelut
-
Matilda Ilo
Nuoriso-ohjaaja
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Isojärven nuorisotalo
Palvelualue
Nuorisopalvelut
-
Jukka Kuutti
Rakennusmestari
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Kaupungin varikko
Palvelualue
Infrarakentaminen
-
Hilkka Järvi
Kirjastovirkailija
Puhelin
Sähköposti
Toimipaikka
Kälviän kirjasto
Palvelualue
Kirjastopalvelut
Komponentti: Upotus
Tällä lohkolla voit luoda sivulle upotuksia erilaisista lähteistä. Upotuksen koodi kopioidaan omaan kenttään ja sille voidaan kirjoittaa ruudunlukijoita varten oma tekstivastine, joka selittää upotuksen tärkeimmän toiminnallisuuden. Upotuksille kannattaa myös lisätä vähintään otsikko.
Komponentti: Tapahtumat (Eventz)
Tällä lohkolla voit luoda listan tulevista tapahtumista. Tapahtumat haetaan Eventzistä. Voit suodattaa listausta valitsemalla haluamasi kategorian ja päättää näytetäänkö tapahtumista kuvia.
-
Marita Liulia – Elämän peli 🗝 25.9.-14.2.2027
25.9.2026 – 14.2.2027
00:00 – 23:59
Pitkänsillankatu 28, 67100 Kokkola
-
Yrittäjien aamukahvit ☕ Keskusta-alueen tilannekuva ja kehittämistarpeet
25.9.2026
07:30 – 09:00
Kauppatori 5, 67100 Kokkola
-
-
Mielensäpahoittaja musikaali
11.9.2026 – 16.1.2027
19:00 – 21:00
Kokkolan Kaupunginteatteri, Päänäyttämö, Torikatu 48, 67100 Kokkola
-
Dramaturgian perusteet
25.9.2026 – 27.9.2026
17:00 – 14:30
Matkustajakoti Ykspihlaja, Sahakatu 5, 67900 Kokkola
-
-
Nibacos miehet kotiottelut 2026-2027
12.9.2026 – 21.2.2027
17:00 – 19:00
Kokkolan kampushalli, Teknologiakatu 8, 67100 Kokkola
-
Penthouse 16 live at Kilta 25.9.
25.9.2026 – 26.9.2026
22:30 – 01:30
Kilta Bar, Torikatu 19, 67100 Kokkola
-
Koti Expo
26.9.2026 – 27.9.2026
10:00 – 16:00
Kokkola Areena / Kokkolan Urheilupuisto Oy, Kaarlelankatu 51, 67100 Kokkola
-
BGK – BoardGamesKokkola – lautapelitapahtuma
26.9.2026 – 27.9.2026
10:00 – 21:00
Puutarhakatu 2, 67100 Kokkola
Komponentti: Suodatettavat työpaikat
Komponentti: Galleria
Gallerialohkossa voit lisätä kuvia haluamasi kokoiseen ruudukkoon. Kun kuvia klikataan, ne aukeavat isompana käyttäjän selattavaksi. Kuvalohkon tapaan voit määrittää jokaiselle gallerian kuvalle kuvakohtaiset tekstitiedot. Kuvaruudukko voidaan määrittää asetuksissa. Kuvia voi olla 1-6 kuvaa rivissä riippuen asetuksesta.
Komponentti: Kuva
Komponentti: Linkkinappi
Komponentti: Kartta
Komponentti: Toimipaikat
-
- katettu tekojää
- käyttökausi loka-maaliskuu
- maksuttomia yleisöluisteluvuoroja päivittäin (ei mailoja- ja mailavuorot)
Yhteystiedot
Käyntiosoite: Kaarlelankatu 57, 67100, Kokkola
Aukioloajat
lokakuusta maaliskuuhun päivittäin klo 7-22
suljettuna 24.-25.12.
-
Yhteystiedot
Sitaatin selitetekstiKomponentti: Sitaatti
Komponentti: Kohteet
-
Näytä kartalla


Aimo Tukiainen: Kauppaneuvos Evald
Vainio
1975
pronssi
Keskussairaalan edustaKauppaneuvos Evald Vainio (s. 1898 Kokkola, k. 1965 Helsinki) oli Kokkolan Kappatehtaan perustaja. Master oli yksi tehtaan tuotemerkeistä. Vainio toimi useissa mittavissa kiinteistöhankkeissa
sekä kunnallispolitiikassa ja kunnallisissa luottamustehtävissä, esimerkiksi K-PKS:n rakennustoimikunnan puheenjohtajana. Patsas on siirretty keskussairaalan eteen Länsipuistosta.Aimo Tukiainen (s. 1917 Orivesi, k. 1996 Helsinki), kuuluu maamme modernin kuvanveistotaiteen merkittävimpiin edustajiin. Tukiaisen tuotanto koostuu suuresta määrästä muotokuvia, monumentaaliteoksia, pienoisveistoksia ja mitaleita, tunnetuimpana Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingissä 1960. Realismin merkeissä uransa aloittanut Tukiainen siirtyi myöhemmin vapaampaan sommitteluun ja materiaalinkäyttötapaan. Hän on vaikuttanut huomattavasti myös taidepolitiikkaan ja kuvataiteen järjestöelämään.
-
Näytä kartalla

Aimo Tukiainen: Pallopeli
1966
betoni
Torkinmäen koulun pihaKaupungin taidehankinta. Patsas oli joitain vuosia pois koulun pihalta ja palautettiin konservoituna Torkinmäen uuden koulun pihalle 2017.
Aimo Tukiainen (s. 1917 Orivesi, k. 1996 Helsinki), kuuluu maamme modernin kuvanveistotaiteen merkittävimpiin edustajiin. Tukiaisen tuotanto koostuu suuresta määrästä muotokuvia, monumentaaliteoksia, pienoisveistoksia ja mitaleita, tunnetuimpana Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingissä 1960. Realismin merkeissä uransa aloittanut Tukiainen siirtyi myöhemmin vapaampaan sommitteluun ja materiaalinkäyttötapaan. Hän on vaikuttanut huomattavasti myös taidepolitiikkaan ja kuvataiteen järjestöelämään.
Komponentti: Taulukko
Tällä lohkolla voit nostaa sivulle taulukon. Taulukot luodaan erikseen sivuston hallinnassa ja tällä työkalulla valitaan haluttu taulukko lisättäväksi sivulle. Voit myös lisätä taulukon suoraan tekstisisällön sekaan esimerkiksi jaksolohkossa seuraamalla taulukkohallinnassa näkyviä ohjeita.
| RYHMÄN NIMI test | JAKSO | AJANJAKSO | OPETUSAIKA | AIHE | OPETTAJA | TILA / LUOKKA | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 6/1 Taivaansininen | 1. jakso | 17.8.-12.10.2022 | ke klo 15.30-17.45 | Valokuvaus ja digitaalinen taide | Reetta Breilin | Taidetalo Brita Maria | |
| 6/1 Taivaansininen | 2. jakso | 26.10.-14.12.2022 | ke klo 16.45-19.00 | Sarjakuva | Juho Klapuri | luokka 2 | |
| 6/1 Taivaansininen | 3. jakso | 11.1.-8.3.2023 | ke klo 18.00-20.15 | Muoto ja tila | Merja Pohjonen | maalaussali | |
| 6/1 Taivaansininen | 4. jakso | 15.3.-10.5.2023 | ke klo 18.00-20.15 | Animaatio | Juho Klapuri | Taidetalo Brita Maria | |
| 6/2 Crimson | 1. jakso | 17.8.-12.10.2022 | ke klo 16.45-19.00 | Sarjakuva | Heidi Pokela | luokka 2 | |
| 6/2 Crimson | 2. jakso | 26.10.-14.12.2022 | ke klo 16.45-19-00 | Animaatio | Heidi Pokela | Taidetalo Brita Maria |
Komponentti: Video
Tällä lohkolla voit luoda sivulle videoupotuksen mm. YouTubesta tai Vimeosta. Upotuksen linkki kopioidaan upotuskenttään ja sille voidaan kirjoittaa ruudunlukijoita varten oma tekstivastine, joka kertoo videon lyhyen kuvauksen. Videoupotuksille kannattaa myös lisätä vähintään otsikko.